4.11.2023 syyskokous
KEMIN ELÄKELÄISET RY
SYYSKOKOUS 4.11.2023 klo 12
TUL-sali (Torikatu 2, Kemi)
OSALLISTUJAT
23 osallistujaa. Osallistujalista on liitteenä.
1 AVAUS
Yhdistyksen puheenjohtaja Maisa Lahnajärvi avasi kokouksen.
2 LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS
Kokouskutsu on ollut Eläkeläinen-lehdessä ja Lounais-Lapissa. Kokous todettiin oikein koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.
3 KOKOUSVIRKAILIJAT
Suoritettiin seuraavat valinnat:
- Puheenjohtaja Maisa Lahnajärvi
- Sihteeri Tapio Siirilä
- Pöytäkirjantarkastajat Paavo Miettinen ja Raija Siirilä
- Ääntenlaskijat Paavo Miettinen ja Raija Siirilä
4 ASIALISTAN HYVÄKSYMINEN
Kokoukselle jaettu ehdotus asialistaksi (liite) hyväksyttiin sillä muutoksella, että toiminnantarkastajat valitaan johtokunnan valinnan jälkeen.
4 ILMOITUSASIAT
4.1 Todettiin Kemin kaupungin ikäepäystävällisesti kesällä toteuttama jo alkujaan vuodelta 1974 olevan Kemin Eläkeläiset ry:n ja kaupungin välisen Pruntsin käyttöä koskevan sopimuksen irtisanominen.
Pruntsin käyttö on muuttunut maksulliseksi ja siksi kahvila on auki enää keskiviikkoisin ja torstaisin. Aikaisempia toimintoja pyritään edelleen jatkamaan. Toimintojen vetäjät sopivat keskenään toiminnoista ja niiden aikatauluista.
4.2 Yhteenveto loppuvuoden tapahtumista ilmoitettiin 2.11. Lounais-Lapin järjestöpalstalla.
4.3 Kolmen pohjoisen aluejärjestön yhteinen kesäpäivä 2024 on Kajaanissa.
5 JÄSENMAKSUJEN SUURUUS VUODELLE 2024
Jäsenmaksun suuruudeksi päätettiin keskusjärjestön päättämä 20 €.
6 TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO
6.1 Toimintasuunnitelma
Tapio Siirilä esitteli johtokunnan ehdotuksen vuoden 2024 toimintasuunnitelmaksi (liite).
Johtokunnan ehdotus hyväksyttiin yhdistyksen toimintasuunnitelmaksi. Lisäksi keskustelussa todettiin muutama vuoden 2024 toimintaan vaikuttava asia:
- Vaikka Pruntsin tilanne on muuttunut, pyritään kuitenkin toteuttamaan entisen kaltaista toimintaa.
- Kaupungille on tehty esitys, että Pruntsi lisätään niihin tiloihin, joita yhdistykset saavat käyttää ilmaiseksi kaksi kertaa kuukaudessa.
- Valmistauduttava vuoden 2024 Eläkeläiset ry:n edustajakokoukseen.
6.2 Talousarvio
Mauri Blomster esitteli johtokunnan esityksen vuoden 2024 talousarvioksi (liite).
Ehdotus hyväksyttiin yhdistyksen vuoden 2024 talousarvioksi. Samalla todettiin, että johtokunta voi tarvittaessa päättää poikkeuksista arvioon, kun syytä sellaiseen ilmenee.
7 JOHTOKUNTA VUODELLE 2024
Suoritettiin seuraavat valinnat:
- Puheenjohtaja: Kimmo Arstio
- Varapuheenjohtaja: Markku Soppela
- Johtokunnan muut jäsenet
Mauri Blomster Sanni Dianoff Raija Kenttä
Riitta Kukkonen Hilkka Kumpuoja Eila Kärhä
Aila Lauri Hilkka Saari Timo Salonpää
Raija Siirilä Esko Toivanen
- Johtokunnan varajäsenet
Timo Haapakoski Eila Marttila Kaarina Pistokoski-Tikkala
8 VARAEDUSTAJIEN KUTSUMISJÄRJESTYS
Päätettiin, että kaikki varajäsenet kutsutaan kaikkiin johtokunnan kokouksiin. Heillä on kokouksissa puhe- ja esitysoikeus. Äänestystilanteessa jonkun tai joidenkin varsinaisten jäsenten poissa ollessa varajäsenet tulevat heidän tilalleen sukunimen mukaisessa aakkosjärjestyksessä.
9 TOIMINNANTARKASTAJAT
Toiminnantarkastajiksi valittiin Erkki Dianoff ja Paavo Miettinen.
Heidän varahenkilöikseen valittiin Mauri Jaakkonen ja Arto Laakso
10 KOKOUSKUTSUJEN ILMOITTAMINEN
Päätettiin, että yhdistyksen syys- ja kevätkokousten ja mahdollisten muiden yleisten kokousten kokouskutsut ilmoitetaan sääntöjen mukaisesti. Lisäksi kokouksista pyritään tiedottamaan mahdollisimman tehokkaasti.
11 MUUT ASIAT
11.1 Edustajat Eläkeläiset ry:n Lapin aluejärjestön kevätkokoukseen
Suoritettiin seuraavat valinnat:
EDUSTAJA | HENKILÖKOHTAINEN VARAEDUSTAJA |
Kimmo Arstio | Sanni Dianoff |
Markku Soppela | Raija Siirilä |
Riitta Kukkonen | Eila Kärhä |
Raija Kenttä | Aila Lauri |
11.2 Edustajat muihin järjestöihin
Suoritettiin seuraavat valinnat:
- Kemin KSL ry: Markku Soppela, varalla Raija Siirilä
- Suomi-Venäjä-seura: Kaarina Pistokoski-Tikkala
11.3 Jäsenmaksujen kannosta
Todettiin, että käteismaksua ei käytetä, jäsenmaksut suoritetaan pankkiin.
11.4 Muut johtokunnan ja jäsenten esittämät asiat
11.4.1 Järjestäytymiskokous: Uusi puheenjohtaja kutsuu koolle nykyisen ja uuden johtokunnan yhteisen kokouksen.
11.4.2 Todettiin, että joitain arpajaispalkinnoiksi ajateltuja tauluja Pruntsin kaapeista on mennyt roskiin. Syynä on Kemin kaupungin yhteistyökyvyttömän kiinteistömanagerin aiheuttama tilanne, jonka vuoksi Pruntsin kaapit oli nopeasti tyhjennettävä. Korvaavia säilytystuloja ei ollut ja sen vuoksi paljon tavaraa on viety roskiin. Säilytettävät tilitiedot ovat taloudenhoitajalla, vanhat pöytäkirjat ja säilytettävät kirjeet on lähetetty Kansan Arkistoon.
11.4.3 Paikkakunnalta pois muuttanut yhdistyksen puheenjohtaja Maisa Lahnajärvi kiitti yhdistyksen jäseniä menneestä toiminnasta. Myös Maisaa kiitettiin hyvästä toiminnasta menneiden kausien puheenjohtajana.
11.4.4 Suoritettiin tilaisuudessa myytyjen arpojen voittojen arvonta.
12 KOKOUKSEN PÄÄTTÄMINEN
Puheenjohtaja päätti kokouksen klo 13:40.
17.3.2023 kevätkokous
KEMIN ELÄKELÄISET RY TaSi 18.3.2023
Kevätkokous
17.3.2023 klo 10.00 Pruntsilla
1 Kokouksen avaus, laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen
Yhdistyksen puheenjohtaja Maisa Lahnajärvi avasi kokouksen.
Kokouksesta on ilmoitettu Eläkeläinen-lehdessä sekä kahdesti Lounais-Lapin seuratoimintapalstalla. Paikalla on 24 yhdistyksen jäsentä (osanottajaluettelo liitteenä). Näillä perusteilla kokous todettiin oikein koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.
2 Kokousvirkailijoiden valinta
Suoritettiin seuraavat valinnat:
- puheenjohtaja: Markku Soppela
- sihteeri: Tapio Siirilä
- pöytäkirjan tarkastajat: Mauri Blomster ja Unto Suopajärvi
- ääntenlaskijat: todettiin, että pöytäkirjantarkastajat voivat tarvittaessa toimia myös ääntenlaskijoina.
3 Asialistan hyväksyminen
Johtokunnan ehdotus hyväksyttiin kokouksen asialistaksi (liite).
4 Ilmoitusasiat
- Yhdistystoiminnan kurssi Tervolassa 29.3. Osallistumismaksu 20 € (yhdistys maksaa), sisältää ruokailun ja kahvit
- Lapin aluejärjestön talvipäivät Tervolassa 11.4. Klo 11. Osallistumismaksu 20 €, sisältää aterian ja pullakahvit
- Palojärvellä kurssi 17.-19.4, aiheena laulu, ilmaisutaito ja tanssi. Aluejärjestö tukee 50 eurolla osallistujaa kohti. Ilmoittautuminen maaliskuun aikana.
- Tilaisuus uusille jäsenille 20.4. Klo 10 Pruntsilla
- Liikunnan haastekampanja maalis- ja huhtikuun aikana. Lomakkeiden palautus Riitta Kukkoselle huhtikuun lopussa tai toukokuun alussa
- Kevätjuhla on siirretty pidettäväksi 12.5. klo 10 Pruntsilla äitienpäivätilaisuuden yhteydessä.
- Pruntsin kevään toiminta loppuu kevätjuhlaan
- Maanantaijumpat jatkuvat huhtikuun loppuun
- Kulttuurivihkot käyttöön!, mm. syksyllä teatteriin, 15.4. Ajan Laulun konsertti
- Eläkeläiset ry:n Kalajoen retkeilypäiville voi vielä ilmoittautua.
- Sokkomatkaa suunnitellaan.
- Uusi jäsenetu: Terveystalolta 20 % alennus laboratoriopaketista
5 Käsitellään vuoden 2022 toiminta- ja tilikertomukset sekä kuullaan toiminnantarkastajien lausunto
Maisa Lahnajärvi esitteli johtokunnan ehdotuksen vuoden 2022 toimintakertomukseksi.
Mauri Blomster esitteli johtokunnan käsittelemän taseen ja tuloslaskelman.
Kuultiin toiminnantarkastajien (Paavo Miettinen ja Erkki Dianoff) lausunto.
Keskusteltiin lyhyesti yhdistyksen toiminnasta. Todettiin muun muassa, että toimintaan pitäisi saada mukaan uutta väkeä. Puhuttiin myös jäsenmaksujen suuruudesta ja niiden jakautumisesta keskusjärjestölle, aluejärjestölle ja paikallisyhdistykselle.
6 Vahvistetaan vuoden 2022 toimintakertomus ja tilinpäätös sekä päätetään vastuuvapauden myöntämisestä tilivelvollisille
Päätettiin vahvistaa vuoden 2022 toimintakertomus ja tilinpäätös sekä myöntää vastuuvapaus tilivelvollisille.
7 Valitaan yhdistyksen edustajat ja heidän varaedustajat aluejärjestön syyskokoukseen
Suoritettiin seuraavat valinnat:
Edustaja | Henkilökohtainen varaedustaja |
Mauri Blomster | Tapio Siirilä |
Riitta Kukkonen | Sanni Dianoff |
Markku Soppela | Timo Haapakoski |
Hilkka Saari | Hilkka Kumpuoja |
8 Muut esille tulevat asiat
8.1 Edustus Lapin aluejärjestön aluetoimikunnassa
Timo Salonpää ilmoitti esteellisyydestä loppuvuoden aluetoimikunnan kokouksiin. Todettiin, että varaedustaja on Tapio Siirilä.
8.2 Kannanotto
Hyväksyttiin seuraava kannanotto:
VALTIO POIS VÄHÄVARAISTEN KUKKAROLTA
Valtiovarainministeriö julkisti äskettäin suunnitelman talouden tasapainottamisesta yhdeksän miljardin euron verran seuraavan kahdeksan vuoden aikana. Suunnitelmaan otetut palveluiden leikkaukset ja verojen korotukset ja muut toimenpiteet kohdistuvat erityisesti vähävaraisiin.
Pienituloisilla eläkeläisillä on jo nyt tukalaa, kun monesti on päätettävä tinkiäkö ruuasta vai lääkkeistä. Ehdotettu eläkkeiden indeksin jäädyttäminen muuttaisi monen eläkeläisen tukalan tilanteen lähes epätoivoiseksi. Samaan johtaisi myös ehdotettu ruuan arvonlisäveron korottaminen.
Kemin Eläkeläiset ry:n kevätkokous ei hyväksy ministeriön suunnitelmia. Talouden tasapainoa on haettava kansalaisten sijasta voittoa tuottavilta yrityksiltä. Ylen äskettäisen selvityksen mukaan yritykset saivat viime vuonna suoria tukia ja erilaisia verotukia yhdeksän miljardin edestä. Jos näitä tukia leikattaisiin edes vähän yli miljardi vuodessa, tarvittava yhdeksän miljardia saataisiin kevyesti kokoon suunnitellussa kahdeksassa vuodessa.
Päätettiin, että kannanotto toimitetaan paikallisille tiedotusvälineille, Eläkeläiset ry:lle, Eläkeläinen-lehteen, Valtiovarainministeriöön ja valtioneuvoston kansliaan.
8.3 TUL:n seniorien kesäpäivät
Mauri Blomster kertoi Kemissä ensi kesänä järjestettävistä TUL:n seniorien kesä-päivistä. TUL:n Lapin piiri toivottaa Kemin Eläkeläiset tervetulleiksi osallistumaan. Luvassa on monenlaista ohjelmaa, muun muassa tutustumiskäyntejä kiinnostaviin kohteisiin.
8.4 Tilaisuus Pruntsin talojen uusille asukkaille
Asuntosäätiö valmistelee pihalle kesäjuhlaa. Eläkeläisjärjestöt kutsutaan mukaan suunnittelemaan tapahtumaa.
9 Kokouksen päättäminen
Puheenjohtaja päätti kokouksen klo 11:23.
11.11.2022 syyskokous
KEMIN ELÄKELÄISET RY PÖYTÄKIRJA TaSi 12.11.2022
Syyskokous 11.11.2022 klo 9.00 Pruntsilla
1 KOKOUKSEN AVAUS SEKÄ KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN
Puheenjohtaja Maisa Lahnajärvi avasi kokouksen.
Kokous todettiin oikein koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.
Osallistujaluettelo on liitteenä.
2 KOKOUSVIRKAILIJOIDEN VALINTA
Suoritettiin seuraavat valinnat:
– puheenjohtaja: Mauri Blomster
– sihteeri: Tapio Siirilä
– pöytäkirjan tarkastajat: Paavo Miettinen ja Suoma Perkaus
– ääntenlaskijat: Paavo Miettinen ja Suoma Perkaus.
Tässä yhteydessä kokoukselle valittu puheenjohtaja Mauri Blomster luovutti Eläkeläiset ry:n kultaisen ansiomerkin Kemin Eläkeläiset ry:n puheenjohtajalle Maisa Lahnajärvelle.
3 ASIALISTAN HYVÄKSYMINEN
Johtokunnan ehdotus (liite) hyväksyttiin kokouksen asialistaksi.
4 ILMOITUSASIAT
- Todettiin pöydille jaetut pienet tiedotteet, joissa on päivämäärät yhdistyksen tulevista tapahtumista.
- Maisa Lahnajärvi kertoi Eläkeläiset ry:n Meri-Lapin yhdistysten yhteistoiminnasta ja suunnitelluista tapahtumista (tarkemmin toimintasuunnitelmassa).
- Toimintatilastot on toimitettava Maisalle mahdollisimman pian.
5 PÄÄTETÄÄN JÄSENMAKSUJEN SUURUUDESTA VUODELLE 2023
Jäsenmaksuksi päätettiin Eläkeläiset ry:n suosituksen mukainen 20 €.
6 HYVÄKSYTÄÄN TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO VUODELLE 2023
6.1 Toimintasuunnitelma
Maisa Lahnajärvi esitteli johtokunnan esityksen vuoden 2023 toimintasuunnitelmaksi (liite).
Johtokunnan ehdotus hyväksyttiin yhdistyksen toimintasuunnitelmaksi vuodelle 2023.
6.2 Talousarvio
Taloudenhoitaja Mauri Blomster esitteli johtokunnan ehdotuksen vuoden 2023 talousarvioksi (liite).
Ehdotus hyväksyttiin seuraavilla varauksilla:
- Talousarviossa on varauduttu yhteen matkaan. Jos matkoja tehdään enemmän, jokaisesta matkasta tehdään erillinen talousarvio ja johtokunta päättää matkan toteuttamisesta.
- Palkkoihin ja palkkioihin ei ole varattu rahaa, mutta toiminnasta toimihenkilöille aiheutuvat kulut (tietoliikenneyhteys, tulostimen muste yms.) korvataan. Johtokunnalle annetaan kuitenkin valtuudet päättää noudatetaanko entistä käytäntöä, jolloin puheenjohtajalle, sihteerille ja eräille muille toimihenkilöille maksettiin erillinen palkkio.
7 VALITAAN TOIMINNANTARKASTAJAT VUODELLE 2023
Varsinaisiksi toiminnantarkastajiksi valittiin Paavo Miettinen ja Erkki Dianoff. Varatoiminnantarkastajiksi valittiin Kimmo Arstio ja Arto Laakso.
- VALITAAN JOHTOKUNTA VUODELLE 2023
Puheenjohtajaksi valittiin Maisa Lahnajärvi ja varapuheenjohtajaksi Mauri Blomster.
Todettiin, että on varauduttava siihen, että uusi puheenjohtaja ja/tai varapuheenjohtaja saatetaan joutua valitsemaan vuoden 2023 kuluessa (kevätkokous tai tarvittaessa ylimääräinen yleinen kokous).
Varsinaisiksi johtokunnan jäseniksi valittiin
Sanni Dianoff Riitta Kukkonen Hilkka Kumpuoja
Eila Kärhä Aila Lauri Marja-Terttu Marjamaa
Hilkka Saari Raija Siirilä Timo Salonpää
Esko Toivanen
Johtokunnan varajäseniksi valittiin
Timo Haapakoski Raimo Holpainen Kaarina Pistokoski-Tikkala
9 PÄÄTETÄÄN VARAJÄSENTEN KUTSUMISJÄRJESTYKSESTÄ JOHTOKUNNAN KOKOUKSIIN
Päätettiin, että kaikki varajäsenet kutsutaan kaikkiin johtokunnan kokouksiin. Heillä on kokouksissa puhe- ja esitysoikeus. Äänestystilanteessa jonkun tai joidenkin varsinaisten jäsenten poissa ollessa varajäsenet tulevat heidän tilalleen sukunimen mukaisessa aakkosjärjestyksessä.
10 PÄÄTETÄÄN MITEN YHDISTYKSEN KOKOUSKUTSUT ANNETAAN VUONNA 2023
Päätettiin syys- ja kevätkokouskutsujen julkaisemisesta paikallislehdessä järjestöpalstalla ja Eläkeläinen-lehdessä.
Yhdistyksen muut ilmoitukset julkaistaan johtokunnan päättämällä tavalla.
- MUUT ASIAT
11.1 Valitaan yhdistyksen edustajat Lapin aluejärjestön kevätkokoukseen
Suoritettiin seuraavat valinnat:
VARSINAINEN EDUSTAJA | HENKILÖKOHTAINEN VARAEDUSTAJA |
Mauri Blomster | Timo Haapakoski |
Riitta Kukkonen | Hilkka Saari |
Maisa Lahnajärvi | Sanni Dianoff |
Timo Salonpää | Tapio Siirilä |
11.2 Nimetään yhdistyksen edustajat Lapin aluetoimikuntaan
Päätettiin nimetä yhdistyksen edustajiksi vuodeksi 2023 Eläkeläiset ry:n Lapin aluetoimikuntaan samat henkilöt, jotka valittiin kevätkokoukseen (kohta 11.1)
12.3 Yhdistyksen edustajien nimeäminen paikallisiin toimikuntiin yms.
Edustajaksi Kemin KSL:ään valittiin Maisa Lahnajärvi, varalle Raija Siirilä.
Edustajaksi Venäjä-seuraan valittiin Kaarina Pistokoski-Tikkala.
12.4 Tiedotetaan jäsenille jäsenmaksujen kannosta vuonna 2023
Todettiin, että yhdistyksellä ei ole omaa jäsenmaksujen keräystä. Keskusjärjestö lähettää jäsenmaksulaskut sähköisesti tai paperikirjeinä.
12.5 Muut johtokunnan tai jäsenten esittämät asiat
Hyväksyttiin johtokunnan esitys valtioneuvostolle lähetettäväksi kokouksen kannanotoksi. Kannanotto on seuraava:
Valtioneuvostolle
PAREMMAT SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUT
Sosiaali- ja terveyspalvelut siirtyvät niin sanotuille hyvinvointialueille vuoden 2023 alussa. Julkisuudessa olleiden tietojen perusteella on pelättävissä, että rahat eivät riitä edes kaikkien nykyisten palveluiden jatkamiseen.
Tämä on huolestuttavaa, koska palvelut eivät nykyiselläänkään ole riittäviä. Monissa kunnissa lääkäriin ja hoitoihin pääsyä joutuu jonottamaan kohtuuttoman pitkään ja myös muiden palveluiden saatavuudessa on puutteita. Hoitajien palkkaneuvottelujen yhteydessä kävi hyvin selville alan heikko palkkaus ja huonot työolosuhteet ja näiden seurauksena henkilökunnan puute ja työssä olevien kohtuuton työtaakka.
Jotta sosiaali- ja terveyspalveluiden siirtäminen hyvinvointialueiden vastuulle ei huonontaisi palveluita entisestään ja jotta alalle saataisiin lisää henkilökuntaa, Kemin Eläkeläiset ry:n syyskokous vaatii sosiaali- ja terveyspalveluiden rahoituksen merkittävää lisäämistä.
- Puheenjohtaja ilmoitti, että valitun uuden johtokunnan järjestäytymiskokous pidetään tämän vuoden puolella (uuden ja vanhan johtokunnan yhteinen kokous).
- Suoritettiin arpajaispalkintojen arvonta.
- KOKOUKSEN PÄÄTTÄMINEN
Puheenjohtaja päätti kokouksen klo 10:45.
17.3.2022 kevätkokous
KEMIN ELÄKELÄISET ry
KEVÄTKOKOUS
Aika 17.3.2022 klo 12
Paikka Pruntsi (Kauppakatu 28)
Osallistujat 33 osallistujaa; osallistujalista on liitteenä
1 Kokouksen avaaminen
Yhdistyksen puheenjohtaja Maisa Lahnajärvi avasi kokouksen.
2 Laillisuus ja päätösvaltaisuus
Kokouksesta on ilmoitettu Eläkeläinen-lehdessä ja lisäksi Lounais-Lapissa ja Pruntsin ilmoitustaululla.
Kokous todettiin oikein koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.
3 Kokousvirkailijoiden valinta
Puheenjohtajaksi valittiin Markku Soppela ja sihteeriksi Tapio Siirilä. Pöytäkirjan tarkastajiksi ja äänten laskijoiksi valittiin Erkki Dianoff ja Kaarina Pistokoski-Tikkala.
4 Asialista
Hyväksyttiin kokoukselle asialista (liite).
5 Ilmoitusasiat
- Perjantaina 18.3. klo 10 Pruntsilla esitellään vanhusneuvoston toimintaa ja kaupungin valmistelemaa ikäihmisten hyvinvointisuunnitelmaa.
- Digiopastusta on Pruntsilla seuraavan kerran maanantaina 21.3. klo 11:15 ja siitä eteenpäin joka toinen maanantai.
- Aluejärjestön Liikumme luonnossa –tapahtuma on maanantaina 11.4. klo 11 Torniossa metallin ammattiosaston majalla (Prännäri).
- Tornion Järjestötalolla on talon 60-vuotisjuhlatanssit vapun aattona.
- Utajärven eläkeläisten 50-vuotisjuhlat pidetään 8.4. Rokualla.
- Eläkeläiset ry:n ja Eläkkeensaajien yhteiset koulutuspäivät digiopastajille pidetään Tornion Järjestötalolla 21.-22.4. Matkat ja ruokailut maksetaan.
- Retki Rokualle 12.-15.5. Toistaiseksi ilmoittautuneita on 15.
- Eläkeläiset ry:n syksyn laivaristeilylle on toistaiseksi vain neljä ilmoittautunutta.
- Tuetulle lomalle Kivitippuun 4.-9.9. on saatu 30 paikkaa. Hakemukset on palautettava Pruntsille huhtikuun loppuun mennessä.
6 Vuoden 2021 toimintakertomus
Sihteeri Tapio Siirilä esitteli johtokunnan esityksen vuoden 2021 toimintakertomukseksi (liite).
7 Vuoden 2021 tilikertomus
Taloudenhoitaja Mauri Blomster esitteli vuoden 2021 tuloslaskelman ja taseen (liite).
8 Toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen vahvistaminen
Päätettiin vahvistaa vuoden 2021 toimintakertomus ja tilinpäätös.
9 Vastuuvapauden myöntäminen
Luettiin toiminnantarkastajien lausunto (liite).
Päätettiin myöntää vastuuvapaus tilivelvollisille.
Päätettiin lisäksi kirjata pöytäkirjaan uusien jäsenien hankkimisen tärkeys.
10 Edustajat Eläkeläiset ry:n Lapin aluejärjestön syyskokoukseen
Valittiin seuraavat edustajat:
EDUSTAJA | HENKILÖKOHTAINEN VARAEDUSTAJA |
Mauri Blomster | Paavo Miettinen |
Timo Haapakoski | Aila Lauri |
Maisa Lahnajärvi | Sanni Dianoff |
Kaarina Pistokoski-Tikkala | Marja-Terttu Marjamaa |
11 Aloitteet ja esitykset
Todettiin, että tällä kertaa ei ole käsiteltäviä aloitteita tai esityksiä.
12 Muut esille tulevat asiat
- Keskusteltiin myytävien arpojen hinnasta. Nykyisen yhden euron sijasta hinta voisi olla kaksi euroa ja viidellä eurolla saisi kolme arpaa.
- Pitäisikö Pruntsille hankkia korttimaksulaite, jotta käteisen lisäksi myös kortilla maksaminen olisi mahdollista?
Näiden asioiden edelleen käsitteleminen päätettiin siirtää johtokunnalle.
- Markku Soppela kertoi lyhyesti Kemin vanhusten asuntosäätiön tilanteesta.
13 Kokouksen päättäminen
Puheenjohtaja päätti kokouksen klo 13:40.
18.11.2021 syyskokous
Päätettiin jäsenmaksun suuruudesta.
Hyväksyttiin toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2022.
Valittiin johtokunta vuodeksi 2022.
Valittiin edustajat Lapin aluejärjestön kevätkokoukseen sekä aluejärjestön toimikuntaan.
Päätettiin lähettää Kemin kaupungille ikäystävällisen kaupungin ominaisuuksia koskeva kannanotto.
Keskusteltiin Pruntsin remontin aiheuttamista ongelmista (mm. lukkojen vaihtuminen).
10.6.2021 kevätkokous
COVID-19 kulkutaudin vuoksi kevätkokous siirtyi pidettäväksi vasta kesäkuussa.
Kokouksessa hyväksyttiin vuoden 2020 tilit ja toimintakertomus.
Kokouksessa tehtiin useita valintoja.
Aluejärjestön syyskokoukseen valittiin Maisa Lahnajärvi (varalla Sanni Dianoff), Mauri Blomster (varalla Reijo Viitala), Timo Haapakoski (varalla Paavo Miettinen) ja Kaarina Pistokoski-Tikkala (varalla Hilkka Saari).
Edustajaksi Eläkeläiset ry:n edustajakokoukseen valittiin Mauri Blomster ja varalle Maisa Lahnajärvi.
Eroa pyytäneen Saara Kotijärvi-Dianoffin tilalle Kemin vanhusneuvostoon valittiin Raija Siirilä ja varaedustajaksi Timo Haapakoski.
3.12.2020 syyskokous
COVID-19 kulkutaudin vuoksi johtokunnan kokous muutettiin syyskokoukseksi. Poikkeuksellisen menettelyn vuoksi kokouksen päätökset on vielä vahvistettava seuraavassa yleisessä kokouksessa.
Vuoden 2020 johtokunta valittiin jatkamaan vielä vuonna 2021.
7.11.2019 syyskokous
Syyskokouksessa hyväksyttiin toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2020. Suunnitelma kokonaisuudessaan on luettavissa nettisivuilta.
Puheenjohtajaksi vuodelle 2020 valittiin Maisa Lahnajärvi ja varapuheenjohtajaksi Mauri Blomster.
Muiksi jäseniksi johtokuntaan valittiin Sanni Dianoff, Saara Kotijörvi-Dianoff, Aila Lauri, Suoma Perkaus, Kaarina Pistokoski-Tikkala, Ritva Rantakoivu, Hilkka Saari, Timo Salonpää, Tapio Siirilä ja Esko Toivanen. Varajäseniksi valittiin Timo Haapakoski, Riitta Kukkonen ja Hilkka Kumpuoja.
Edustajiksi Eläkeläiset ry:n Lapin aluejärjestön kevätkokoukseen valittiin Maisa Lahnajärvi, Mauri Blomster, Timo Salonpää ja Kaarina Pistokoski-Tikkala. Samat henklöt oat ehdolla aluejärjestön aluetoimikuntaan vuoksi 2020.
Kemin kaupungille ja Keminmaan kunnalla tehty esitys hoivapalvelujen parantamisesta on sivulla ”aloitteita ja kannanottoja”.
28.3.2019 kevätkokous
Aluejärjestön syyskokoukseen valittiin Maisa Lahnajärvi, Mauri Blomster, Timo Salonpää ja Kaarina Pistokoski-Tikkala.
Kokouksessa hyväksytty julkikausuma on sivulla ”Aloitteita ja kannanottoja”.
8.11.2018 syyskokous
Jäsenmaksun suuruudeksi vuodelle 2019 päätettiin 18 euroa.
Hyväksyttiin toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2019. Toimintasuunnitelma löytyy ”Tulevaa toimintaa” sivun alta.
Puheenjohtajaksi valittiin Maisa Lahnajärvi ja varapuheenjohtajaksi Mauri Blomster. Muiksi johtokunnan jäseniksi valittiin Saara Kotijärvi-Dianoff, Sanni Dianoff, Maija-Leena Koivuaho, Aila Lauri, Kaarina Pistokoski-Tikkala, Timo Salonpää, Tapio Siirilä ja Esko Toivanen. Varajäseniksi valittiin Erkki Dianoff, Raimo Holpainen ja Suoma Perkaus.
Hyväksyttiin Kemin kaupunginvaltuustolle osoitettu kannanotto, jossa vastustetaan terveyspalveluihin suunniteltuja heikennyksiä. Kannanotto on sivulla ”Aloitteita ja kannanottoja”.
19.3.2018 kevätkokous
Hyväksyttiin toimintakertomus vuodelta 2017.
Vahvistettiin vuoden 2017 tilinpäätös ja päätettiin vastuuvapauden myöntämisestä.
Valittiin edustajiksi Lapin aluejärjestön syyskokoukseen Mauri Blomster, Maisa Lahnajärvi, Mauno Palo ja Raija Siirilä. Varalle valittiin Erkki Dianoff, Suoma Perkaus, Esko Toivanen ja Kaarina Pistokoski-Tikkala.
Valittiin edustajiksi toikokuussa pidettävään Eläkeläiset ry:n edustajakokoukseen Mauri Blomster ja Maisa Lahnajärvi. Varalle valittiin Mauno Palo ja Kaarina Pistokoski-Tikkala.
Hyväksyttiin kaksi aloitetta edustajakokoukselle esitettäväksi.
10.11.2017 syyskokous
Kokouksessa hyväksyttiin toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2018.
Johtokuntaan vuodeksi 2018 valittiin puheenjohtajaksi Mauno Palo ja varapuheenjohtajaksi Maisa Lahnajärvi.
Muiksi jäseniksi valittiin Mauri Blomster, Erkki Dianoff, Sanni Dianoff, Maija-Leena Koivuaho, Saara Kotijärvi-Dianoff, Aila Lauri, Suoma Perkaus, Kaarina Pistokoski-Tikkala, Raija Siirilä ja Esko Toivanen.
Varajäseniksi valittiin Raimo Holpainen, Tapio Siirilä ja Aili Valta.
Osallistujiksi aluejärjestön kevätkokoukseen valittiin Erkki Dianoff, Mauno Palo, Saara Kotijärvi-Dianoff ja Mauri Blomster. Varalle valittiin Esko Toivanen, Maija Lahnajärvi, Suoma Perkaus ja Tapio Siirilä. Samat henkilöt vaittiin myös aluejärjeston aluetoimikuntaan.
Kokouksessa käsiteltiin myös suunnitelmia Länsi-Pohjan terveyspalveluiden siirtämisestä Mehiläinen-konsernille.
Kokous vastustaa yksimielisesti tällaisia suunnitelmia ja vaatii terveys- ja sosiaalipalveluiden järjestämistä julkisena toimintana.
24.2.2017 kevätkokous
Sääntömääräisessä kevätkokouksessa hyväksyttiin vuoden 2016 tilit ja vahvistettiin toimintakertomus. Tilinpäätös osoitti 86,94 euroa miinusta.
Toimintakertomus osoittaa vuoden 2016 toiminnan olleen melkoisen aktiivista. Kertomuksesta käy ilmi myös lukuisten jäsenten merkittävä panos yhdistyksen toimintojen – mm. Pruntsin kahvilan – pyörittämisessä.
Edustajiksi Lapin aluejärjestön syyskokoukseen valittiin Erkki Dianoff. Mauno Palo, Saara Kotijärvi-Dianoff ja Mauri Blomster. Varalle valittiin Esko Toivanen, Maisa Lahnajärvi, Suoma Perkaus ja Tapio Siirilä.
11.11.2016 pidetyn syyskokouksen päätöksiä
Kokoukseen osallistui nelisenkymmentä yhdistyksen jäsentä. Kuvassa on osa osallistujista.
Vuoden 2017 jäsenmaksuksi päätettiin 16 euroa.
Hyväksyttiin toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2017. Uudelle johtokunnalle terveisisinä esitettiin toive saada tanssitoiminta uudelleen käyntiin.
Vuoden 2017 johtokunnan puheenjohtajaksi valittiin Mauno Palo ja varapuheenjohtajaksi Maisa Lahnajärvi. Johtokunnan jäseniksi valittiin
Mauri Blomster
Erkki Dianoff
Maija-Leena Koivuaho
Saara Kotijärvi-Dianoff
Aila Lauri
Suoma Perkaus
Kaarina Pistokoski-Tikkala
Raija Siirilä
Esko Toivanen
Matti Viitanen
Varajäseniksi valittiin
Sanni Dianoff
Tapio Siirilä
Aili Valta
Ehdokkaaksi kesäkuun 2017 alussa toimintansa aloittavaan Kemin vanhusneuvostoon valittiin Saara Korijärvi-Dianoff ja varaedustajaksi Raija Siirilä
21.3.2016 pidetyn kevätkokouksen päätöksiä
Kokoukseen osallistui yli 50 yhdistyksen jäsentä. Kuvassa on osa osallistujista.
Normaalien kevätkokousasioiden lisäksi kokouksessa tehtiin henkilövalintoja, koska Mauno Palo oli pyytänyt eroa puheenjohtajan tehtävistä ja varapuheenjohtaja Jouni Tuovinen eroa johtokunnan jäsenyydestä ja useimmista luottamustehtävistä.
Uudeksi puheenjohtajaksi valittiin yksimielisesti Maisa Lahnajärvi (katso kuva). Varapuheenjohtajaksi valittiin Mauno Palo ja uudeksi jäseneksi johtokuntaan valittiin Saara Kotijärvi-Dianoff. Lapin aluejärjestön aluetoimikuntaan valittiin Maisa Lahnajärvi eronneen Jouni Tuovisen tilalle.
Aluejärjestön syyskokoukseen valittiin edustajiksi Maisa Lahnajärvi, Suoma Perkaus, Raija Siirilä ja Tapio Siirilä. Varaedustajiksi valittiin Paavo Miettinen, Maija-Leena Koivuaho, Pertti Henttinen ja Mauno Alasuutari.
Lisäksi kokouksessa käsiteltiin ja hyväksyttiin vuoden 2015 toimintakertomus sekä vuoden 2015 tilinpäätös.
Kokous antoi seuraavan johtokunnan kokouksen tehtäväksi laatia kannanotto, jossa tuomitaan yli 75-vuotiaisiin vammaisiin kohdistuvat huononnukset.