Tapahtumia ja toimintaa

Myyjäiset Pruntsilla 25.11.2023

Lättykahvitkin kävivät myyjäisissä kaupaksi.

Yhdistys tarjosi jäsenilleen joulupuuron Pruntsilla 23.11.2023

Joulupuuron lisäksi ohjelmaan kuului joululauluja

 

Meri-Lapin eläkeläisjärjestöjen ja TUL:n veteraanien tapahtuma Rytikarissa 30.8.2023

Tupa oli täynnä väkeä

 

Ruokailun jälkeen tapahtumat siirtyivät puhalle.

 

Vapaaehtoisten suunnittelukokous Pruntsilla 29.8.2023

Kokouksessa pohdittiin toiminnan jatkamista tilanteessa, jossa Kemin kaupunki oli irtisanonut vuosikymmeniä voimassa olleen Pruntsin käyttöä koskvan sopimuksen.

Elokuussa Mansikkanokalla 8.8.2023

Jotta kesällä ei menetettäisi kokonaan yhteyttä jäseniin, ollaan kokoonnuttu Mansikkanokan laavulla kunkin kesäkuukauden toisena tiistaina. Paistellaan makkaraa ja pelataan mölkkyä. Tässä ollaan laavulla ja mölkkyilemässä tiistaina 8.8.2023.

Tavattiin taas Mansikkanokan laavulla 11.7.2023

 

Mansikkanokan laavulla 13.6.2023

Kesä on toiminnassa hiljaista aikaa. On kuitenkin sovittu, että tavataan Mansikkanokan laavulla kunkin kesäkuukauden toisena tiistaina.

Tiistaina 13.6. oli voimassa metsäpalovaroitus, joten makkaroita ei päästy paistamaan. Mölkkyä kuitenkin pelattiin; voittajaksi selviytyi Mauno Alasuutari.

 

Kevätjuhla ja äitienpäiväkahvit 12.5.2023

Pruntsi oli täynnä iloisia eläkeläisiä

 

Kulttuurikerhon laulajatkin esiintyivät

 

Ilmastonmuutoksesta 28.4.2023

Pruntsilla puhuttiin perjantaina 28.4.2023 ilmastonmuutoksesta. Keskustelun pohjana oli hallitustenvälisen ilmastonmuutospaneelin IPCC tuore raportti.

Tilaisuus uusille jäsenille 20.4.2023

Viimeisen vuoden aikana yhdistykseen liittyneet jäsenet oli kutsuttu Pruntsille. Uudet jäsenet toivotettiin tervetulleiksi ja lättykahvit tarjottiin. Kerrottiin myös yhdistyksen monenlaisista toiminnoista, joihin uusien jäsentenkin toivotaan osallistuvan.

Kevätkokous 17.3.2023

Kevätkokouksessa hyväksyttiin vuoden 2022 tilit ja toimintakertomus ja puhuttiin jonkin verran tulevastakin toiminnasta.

Yhteislaulut 15.3.2023

Keskiviikkoiset yhteislaulut Pruntsilla ovat suosittu tapahtuma.

Karaoketanssit 12.3.2023

Karaoketanssit TUL-salissa sunnuntaina 12.3.2023. Mukavaa oli.

Ikäihminen liikenteessä 3.3.2023

Liikenneturvan kouluttaja Arto Vähänikkilä puhui Pruntsilla 3.3. mielenkiintoisesti liikenteen turvallisuusasioista.

Kemin kaupungin asioista 17.2.2023

Kaupunginvaltuutettu Kari Hanhisuanto oli Pruntsilla kertomassa Kemin kaupungin ajankohtaisista asioita. Aloitettiin Bilteman Kemiin tulosta ja sen alta purettavasta liikuntahallista sekä kaupungille aiheutuvista kustannuksista. Sitten käsiteltiin kouluja, uimahallia, kaupungin päätöksentekoa ja päätösten valmistelua ja montaa muutakin asiaa.

Yhteislaulutilaisuus 16.2.2023

TUL-salissa pidettyyn yhteislaulutilaisuuteen oli kutsuttu osallistujia myös muista Meri-Lapin eläkeläisyhdistyksistä.

Huonokuuloisuudesta ja kuulemisesta 3.2.2023

Pruntsille oli kertynyt runsaasti yhdistyksen jäseniä kuulemaan audionomi Nina Salmela-Kunnarin asiantuntevaa puhetta kuulemisen ongelmista ja keinoista kuulemisen parantamiseksi.

Muisteluksia vuoden 2022 toiminnasta 20.1.2023

Parittomien viikkojen perjantaina Pruntsilla keskustellaan erilaisista aiheista. Nyt muisteltiin vuoden 2022 toimintaa valokuvakoosteita ja videoita katselemalla.

Joulujuhla 16.12.2022

Syksyn toimintakauden päättävä joulujuhla pidettiin TUL-salissa. Tilaisuus aloitettiin joulutorttukahveilla.

Talkoolaisten joululounas 12.12.2022

Yhdistyksen toiminta perustuu kokonaan jäsenten vapaaehtoisesti tekemään työhön.

Tunnustuksena merkittävästä työpanoksesta erilaisiin tehtäviin osallistuneille yhdistyksen jäsenille tarjottiin joululounas kemiläisessä ravintolassa.

Joulupuuro Pruntsilla 9.12.2022

Yhdistys tarjosi jäsenilleen joulupuuron Pruntsilla.

Katso video tästä linkistä.

Myyjäiset 26.11.2022

Kemin Eläkeläiset ry:n joulumyyjäiset pidettiin TUL-salissa. Leivonnaiset ja käsityöt kävivät hyvin kaupaksi.

Lapin hyvinvointialueen asioista 25.11.2022

Lapin hyvinvointialueen valtuuston jäsen Reijo Viitala oli Pruntsilla kertomassa vuoden 2023 alusta aloittavan hyvinvointialueen asioista.

Johtokunta 23.11.2022

Kuvassa 23.11. pidetyn johtokunnan kokouksen osanottajia.

Syyskokous 11.11.2022

Syyskokouksessa valittiin muun muassa uusi johtokunta vuodelle 2023 ja hyväksyttiin toimintasuunnitelma tulevaa vuotta varten.

Karaoketanssit 30.10.2022

TUL-salissa 30.10.2022 pidetyissä yhdistyksen karaoketansseissa oli mukavasti väkeä.

Vanhuuteen varautumisesta 28.10.2022

Marja Palmgren Kemin kaupungin sosiaalitoimistosta oli puhumassa vanhuuteen varautumisesta. Alustuksessa ja keskustelussa käsiteltiin muun muassa esteetöntä asumista, edunvalvontavaltuutusta, hoitotahtoa ja monta muuta vanhenemiseen liittyvää asiaa.

Kemin kaupungin asioista Pruntsilla 14.10.2022

Kaupunginhallituksen jäsen Aimo Tervahauta oli Pruntsilla kertomassa ajankohtaisista Kemin kaupungin asioista. Puhuttiin muun muassa kaupungin talousongelmista ja liikuntahallin tarpeellisuudesta. Kaupunkia moitittiin muun muassa teatterin lopettamisesta ja muutenkin nihkeästä suhtautumisesta kulttuuripalveluihin.

Syyskauden avajaiset Rytikarissa 24.8.2022

Perinteiset syyskauden avajaiset pidettiin Rytikarissa työväentalossa ja sen pihapiirissä yhdessä lähiseudun muiden eläkeläisyhdistysten sekä TUL:n vateraanien kanssa.

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2022

YLEISTÄ

Yhdistyksen tarkoituksena on toimia eläkeläisten ja ikääntyvien edunvalvojana. Tavoitteena on ikäystävällinen Suomi, Kemi ja Keminmaa, joissa turvataan jokaiselle eläkeläiselle ja ikäihmiselle hyvinvoinnin aineelliset, henkiset ja sosiaaliset edellytykset sekä mahdollisuudet ihmisarvoiseen elämään. Lisäksi yhdistys tarjoaa mahdollisuuksia ikätovereiden tapaamiseen ja erilaisiin harrastuksiin. Sillä tavalla autetaan jäsenistön terveyden ja virkeyden säilyttä­mistä.

Yhdistyksenä vaikutamme myös muuhun yhteiskunnassa tapahtuvaan ja erityisesti eläkeläisiä koskevaan päätöksentekoon. Tavoitteena on rauhaan, demokratiaan, oikeudenmukaisuuteen ja tasa-arvoon perustuva yhteiskunta.

Koronarajoitukset ovat helpottaneet, mutta epidemia ei ole vielä ohi. Seuraamme edelleen valtakunnallista ja paikallisten terveysviranomaisten ohjeistusta.

EDUNVALVONTAA

Vaikutamme sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistamisen käytännön toteuttamiseen toiminta-alueen kunnissa. Päätöksiin vaikutetaan mm. kannanotoilla, joita toimitetaan Kemin ja Ke­minmaan kunnille, eri ministeriöille, valtioneuvostolle ja eduskuntaan sekä tiedotusvälineille.

Valtakunnallisen sote-uudistuksen lisäksi puututaan tarvittaessa paikallisiin kysymyksiin kuten esteettömään liikkumiseen sekä kotipalveluiden ja muiden palveluiden riittävyyteen ja henkilöstömitoitukseen. Kemin ja Keminmaan vanhusneuvostojen toimintaa seurataan ja tehdään niille aloitteita ja esityksiä ajankohtaisista asioista.

Kannustamme jäseniämme osallistumaan vaalikeskusteluihin ja maakuntavaaleihin tammikuussa v. 2022 sekä vaikuttamaan ehdokkaisiin, tukiryhmiin ja puolueisiin tuomalla esiin ikääntymispoliit­tisia tavoitteitamme.

TOIMINTAA JA TAPAHTUMIA

Toimintoja Pruntsilla ja TUL-salissa

Pääosa toiminnasta tapahtuu Pruntsilla (Kauppakatu 28), joka toimii keskiviikosta perjantaihin avoimena kahvilana klo 8 – 12.

Pruntsin lisäksi toimintaa on TUL-salissa (Torikatu 2), jossa avarammat tilat mahdollistavat isommat tilaisuudet ja muun tilaa tarvitsevan toiminnan.

Pruntsilla ja TUL-salissa on viikoittain säännöllisesti toistuvia toimintoja. Sen lisäksi järjestetään erillisiä tapahtumia. Aikataulua tarkistetaan tarvittaessa mm. jäsenistön kiinnostuksen mukaan. Toistaiseksi tapahtumien aikataulu on seuraava:

TUL-salilla

  • maanantaisin jumppaa

Pruntsilla

  • tiistaisin kuoron harjoitukset
  • keskiviikkona yhteislaulua
  • torstaisin kokoontuu käsityö- ja askartelukerho ja pelataan   korttipeliä ja jäsenten kiinnostuksen mukaan muitakin pelejä
  • perjantaisin bingo (parilliset viikot) ja keskustelutilaisuudet (perittomat viikot)

Pruntsilla järjestetään myös muita tapahtumia, esimerkiksi terveydenhuollon opiskelijoiden suorittamia verenpaineen ja verensokerin mittauksia.

Pruntsille tilataan lehtiä kahvilassa kävijöiden luettavaksi. Tilattavat lehdet ovat Lapin Kansa, Eläkeläinen, Kansan Tahto, Kansan Uutiset, ja Tiedonantaja.

Kaupungin kanssa tehdyn sopimuksen mukaisesti vastaamme Pruntsin viikkosiivouksesta ja kerran vuodessa tehtävästä suursiivouksesta.

Muuta toimintaa

Tapahtumia

Jäsenistölle suunnattuja tilaisuuksia ovat kevät- ja syyskokousten lisäksi ainakin ystävänpäi­vän ja äitien päivän merkeissä järjestettävät tapahtumat. Tapahtumia järjestetään myös kevät­kauden päätteeksi ja syystoiminnan alkaessa sekä joulun alla.

Isommat tilaisuudet ja kokoukset järjestetään TUL:n salissa.

Edellä mainittujen vuosittain toistuvien tapahtumien lisäksi järjestämme muutakin toimintaa. Jäsenistön toiveiden ja kiinnostuksen perusteella mahdollisia toimintamuotoja ovat

  • osallistuminen muiden eläkeläisyhdistysten juhliin ja tilaisuuksiin
  • teatterikäynnit Kemin ja mahdollisesti lähikaupunkien teattereihin
  • osallistuminen Lapin aluejärjestön talvipäiville
  • osallistuminen Eläkeläiset ry:n vuoden 2022 päätapahtumaan Kulje kanssain -risteilylle 13.-14.9.2022
  • matkat terveyskylpylöihin tai muihin kohteisiin; myös ulkomaille, jos halukkaita löytyy
  • erilaiset Liikumme luonnnossa tapahtumat, kuten tapaamiset laavuilla , luontoretket tai puistojumpat
  • karaoketanssit muutaman kerran vuodessa
  • kinkkubingo 1-2 kertaa joulukuussa

Tavoitteena ikäystävällinen Suomi

Edistämme Eläkeläiset ry:n ikääntymispoliittisen ohjelman Ikäystävälliseen Suomeen tavoitteita ja teemme niitä tunnetuksi jäsenistömme ja asiantuntijoiden kanssa. Tämän toteuttamiseksi

  • teemme yhteistyötä vanhusneuvostojen ja muiden eläkeläisjärjestöjen kanssa
  • edistämme tavoitteitamme kannanotoin ja lausunnoin
  • osallistumme valtakunnallisiin ja paikallisiin koulutuksiin ja keskustelutilaisuuksiin
  • teemme aloitteita, joilla edistetään ikääntyvien hyvinvointia ja kannustamme omia kuntiamme liittymään Maailman terveysjärjestön WHO:n ikäystävällisten kuntien verkostoon (Age Friendly Cities ja Communities)
  • otamme toiminnassamme huomioon myös tulevat eläkeläiset tekemällä yhteistyötä ammattijärjestöjen kanssa.

Muuta toimintaa

Jäsenistön kiinnostuksen mukaan järjestetään muutakin toimintaa, jos järjestämiseen tarvittavat vetäjät, ohjaajat ja järjestäjät löytyvät.

Talkoolaiset tekevät toiminnan

Pruntsin kahvilatoiminta ja yhdistyksen kaikki muukin toiminta tapahtuu vapaaehtoisin talkoovoimin. Toimintaan hankitaan mukaan lisää talkoolaisia.

Talkootyö on välttämätöntä yhdistyksen toiminnalle ja siksi johtokunta päättää toimenpiteistä, joilla korostetaan talkootyön merkitystä.

OPISKELU JA KOULUTUS

Järjestetään jäsenille digiopastusta teemalla Verkosta virtaa ja neuvontaa tietokoneiden, tablettien ja älypuhelimien sekä digitaalisten palveluiden käytöstä.

Myös etäkokouksien pitämisestä järjestetään koulutusta. Koulutuksen jälkeen yhdistyksen asiat voidaan hoitaa etäyhteyksien avulla, jos normaalit kokoontumiset joudutaan perumaan koronakulkutaudin vaikeutuessa.

Koulutuksiin osallistutaan tarpeen mukaan mm. Eläkeläiset ry:n ja Lapin aluejärjestön kurs­seilla. Erityisesti uusien toimijoiden koulutus on tärkeää ohjelmatoiminnan, harrastustoimin­nan sekä matkojen ja retkien järjestämisen takia.

KOKOUKSET JA MUU HALLINTO

Kokoukset

Sääntömääräiset kokoukset pidetään kaksi kertaa vuodessa. Kevätkokous pidetään maaliskuun loppuun mennessä ja syyskokous vuoden viimeisen neljänneksen aikana.

Talkoolaisten kokouksia pidetään tarpeen mukaan. Niissä sovitaan mm. Pruntsin talkoolaisten vuoroista.

Johtokunta kokoontuu 10 – 12 kertaa vuoden aikana tai niin usein, kun on tarvetta.

Jaostot ja työryhmät

Johtokunta valitsee tarvittavat jaostot ja työryhmät suunnittelemaan ja toteuttamaan tehtyjen päätösten mukaista toimintaa. Huvijaosto valmistelee ohjelmaa tilaisuuksiin ja matkavastaa­van apuna toimii matka- ja retkijaosto.  Muita työryhmiä asetetaan tarpeen mukaan.

Tiedotustoiminta

Toiminnasta tiedotetaan Lounais-Lapin järjestöpalstalla ja Eläkeläinen-lehdessä sekä Pruntsin ilmoitustaululla ja muillakin sopivilla tavoilla. Kemin eläkeläiset ry:n kotisivut (osoite www.keminelakelaiset.fi) pidetään hyvin ajan tasalla. Kotisivut siirretään Eläkeläiset ry:n uuteen yhtenäiseen ulkoasuun, kun uusien sivujen pohja saadaan käyttöön.

Yhdistyksen facebook-sivuille lisätään vinkkejä tulevista tapahtumista ja kerrotaan sanoin ja kuvin toteutuneista tapahtumista. Jäsenkirjeitä lähetetään ainakin kerran vuodessa. Sähköpostitiedottamista kehitetään.

Varainhankinta

Jotta toimintaa olisi mahdollista järjestää, tarvitaan siihen varoja. Mahdollisia varain-hankintamuotoja ovat mm.

  • myyjäiset
  • arpajaiset Pruntsin kahviotoiminta
  • Pruntsin kahviotoiminta
  • matkojen ja retkien järjestäminen
  • markkinamurkinat Pruntsilla, jos Kemin markkinat jatkuvat entiseen tapaan
  • myynti muiden tapahtumien yhteydessä (esim. laskiaistapahtuma, jonka yhdessä myydään hernesoppaa)
  • kahvituksen tai ruokailun järjestäminen muiden järjestöjen tilaisuuksiin tai muihin tapahtumiin.

Jäsenhankinta

Uusia jäseniä hankitaan tiedottamalla yhdistyksen toiminnasta julkisuudessa. Jäsenhankintatavoite on 30 uutta jäsentä vuoden 2022 aikana.

Järjestetään ammattiosastokäyntejä, joissa kerrotaan yhdistyksen toiminnasta tuleville eläkeläisille. Keskusjärjestö on käynnistänyt yhteistyön ammattiliittojen kanssa, mikä helpottaa yhdistyksen yhteistyötä paikallisten ay-järjestöjen kanssa.

Vuoden 2021 aikana ja alkuvuonna 2022 liittyneille uusille jäsenille järjestetään ainakin yksi tervetulo- ja tiedotustilaisuus.

TOIMINTA ALUEJÄRJESTÖSSÄ JA MUISSA JÄRJESTÖISSÄ

Lapin aluejärjestö

Olemme mukana Eläkeläiset ry:n Lapin aluejärjestön toiminnassa osallistumalla sen kokouk­siin sekä koulutus- ja edunvalvontatilaisuuksiin ja muihin tapahtumiin (mm. talvipäivät). Ke­min eläkeläiset ry valitsee edustajat aluejärjestön kevät- ja syyskokouksiin sekä aluetoimi­kuntaan.

Yhteistyö muiden järjestöjen kanssa

Teemme yhteistyötä muiden eläkeläisjärjestöjen kanssa Kemin ja Keminmaan vanhus-

neuvostoissa ja tarvittaessa muutenkin. Myös TUL:n Lapin piiri ja paikalliset TUL:n urheiluseurat ovat yhteistyökumppaneitamme.

Yhteistyötä muiden paikallisten yhdistysten (esim. ammattiosastot, taideyhdistys ja nais-

järjestöt) kanssa lisätään esim. luento- ja kulttuuritilaisuuksien järjestämisessä. Voimme mm. tarjoutua järjestämään tilaisuuksiin kahvitarjoilun ja samalla kartuttaa yhdistyksen kassaa.

Osallistumme vanhusten viikon tapahtumiin. Seniorimessuille varaamme oman esittelypöydän. Osallistumme Kemin vanhusneuvoston järjestämiin tilaisuuksiin.

Olemme Suomi-Venäjä-seuran jäsenjärjestö ja osallistumme järjestön kokouksiin ja

tiedotamme jäsenistölle seuran toiminnasta. Osallistumme myös Kansan sivistysliiton (KSL) Kemin opintojärjestön kokouksiin.